Toimintaterapiaa
Pirkanmaalla
Into-terapia on Sastamalassa vuonna 2024 perustettu yritys, joka tuottaa toimintaterapiapalveluita lapsille, nuorille ja aikuisille Pirkanmaan alueella.

Mahdollisuuksia arkeen.
Voimaa elämään.
Mitä toimintaterapia on?
Toimintaterapia on lääkinnällistä kuntoutusta, jonka tavoitteena on tukea yksilön toiminnallista suoriutumista sekä mahdollistaa yksilön osallistuminen hänelle itselleen merkityksellisiin toimintoihin arjen eri ympäristöissä (koti, päiväkoti, koulu, työ ja vapaa-aika).
Toimintaterapeutti auttaa yksilöä mm. itsestä huolehtimisen, opiskelun ja koulunkäynnin, työkyvyn ja työssäkäymisen, asioimisen, kotielämään liittyvien asioiden, vapaa-ajan, leikkimisen ja levon osa-alueilla.
Toimintaterapian keinoin tuetaan ja vahvistetaan yksilön valmiuksia ja taitoja suoriutua erilaisista tehtävistä.
Toimintaterapiassa voidaan myös kartoittaa apuvälinetarvetta ja valmistaa joitakin arkea helpottavia apuvälineitä.
Toimintaterapia suunnitellaan aina yksilöllisesti
Toimintaterapia sopii kaikenikäisille, joiden toimintakyky on heikentynyt sairauden, vamman, kehitysviiveen, ikääntymisen tai vaikka elämäntilanteen muutoksen vuoksi. Toimintaterapian sisältö ja tavoitteet suunnitellaan aina yksilöllisesti toiveet ja tarpeet huomioiden.
Toimintaterapeutti toimii yhteistyössä myös läheisten ja lähiympäristön ihmisten kanssa.
Lisätietoja toimintaterapiasta löydät Toimintaterapialiiton sivuilta.
Näin haet toimintaterapiaa Into-terapialta
Into-terapia on Sastamalassa vuonna 2024 perustettu yritys, joka tuottaa toimintaterapiapalveluita lapsille, nuorille ja aikuisille Pirkanmaan alueella. Palveluita tuotetaan suomen kielellä.
Toimintaterapiaan ohjaudutaan lähettävän tahon, kuten terveydenhuollon (perusterveydenhuolto, erikoissairaanhoito, kouluterveydenhuolto) ja vakuutusyhtiöiden kautta. Toimintaterapiaan voi hakeutua myös itsemaksavana asiakkaana. Into-terapian terapeuttina toimii toimintaterapeutti Susanna Valkama.

Into-terapialla on sopimus KELA:n vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen toteuttamisesta 1.1.2027 alkaen. Kysy vapautuvia terapiapaikkoja 1.1.2027 alkaen.
Into-terapia toimii Pirkanmaalla
Yrityksen kotipaikka on Sastamala.
Päätoimialueena on tällä hetkellä Sastamala, Ikaalinen ja Hämeenkyrö, mutta voit ottaa yhteyttä myös muualta Pirkanmaalta.